Salpalinjan asiantuntijan res majuri Terho Ahosen juhlapuhe
Terho Ahonen
Juhlapuhe Sulkavalla 20.8.2017
Sulkavan Vilkaharju, maanpuolustusjuhla 20.8.2017
juhlapuhe, Salpalinja-asiantuntija ja opas, majuri reservissä Terho Ahonen Miehikkälä
Kunnioitetut sotiemme veteraanit, arvoisat veteraanijärjestöjen edustajat, herra ministeri, Sulkavan Reserviupseerikerhon herra puheenjohtaja, hyvät naiset ja herrat!
Suurelle yleisölle eversti Valo Nihtilä (1896 –1973) on tuttu päämajan pätevänä operaatioupseerina, harmaana eminessinä. Myös asekätkentään hänet yhdistetään.
Salpa-asemaa on pidetty pitkälti kenraaliluutnantti Edvard Hanellin luomuksena. Vähemmälle on jäänyt, että Valo Nihtilä piirteli linnoituslinjoja nykyisen Salpalinjan paikkeille jo alkusyksystä 1939.
Kiristyneen Euroopan sotilaspoliittisen tilanteen vuoksi silloinen sotamarsalkka Mannerheim puolustusneuvoston puheenjohtajana lähetti heinäkuussa 1939 kirjelmän puolustusministerille ja esitti laajaa linnoittamisohjelmaa Suomen rajoille.
Yleisesikunnan maavoimatoimiston päällikkönä vuodesta 1938 alkaen silloinen everstiluutnantti Nihtilä oli joutunut perehtymään itärajan linnoittamiskysymyksiin laajasti. Syyskuun puolivälissä 1939 Nihtilä ehdotti linnoittamista vieläkin kauemmaksi sisämaahan, kuin Mannerheim esitti.
Nihtilä ehdotti, että linnoituslinja kulkisi Pielisjärvestä Pielisjokea pitkin Pyhäselkään. Siitä vesistöä myöten Puruveden, Sulkavan ja Puumalan salmien kautta Saimaaseen. Saimaan kanavan linnoituslinjan ohella Nihtilä ehdotti linjaa myös Lemin, Luumäen Kivijärven ja Valkealan kautta Kymijokeen ja edelleen Suomenlahteen. Tämän osan, Etelä-Saimaa - Kymijoki, kenttälinnoittamisen ylipäällikön reservinä ollut 6. Divisioona aloittikin jo lokakuun puolella 1939.
Tämän lisäksi Nihtilä ehdotti Saimaan ja Suomenlahden välisen osan linnoittamisen tutkimista. Tarkkaa sijaintia kartalle hän ei merkinnyt. Nyt tiedetään, että Nihtilän suunnitelma kyseisellä välillä konkretisoitui Luumäen linjan nimellä. Sitä rakennettiin joulukuun puolivälistä maaliskuuhun 1940.
Nihtilän ajatukset olivat siis pohjana Hanellin Salpalinja-suunnitelmille Joensuun korkeudelta etelään. Ainoa merkittävä poikkeus oli Luumäen linjan eteläpäässä, joka jäi Miehikkälän ja Virolahden itäosissa niukasti uuden rajan päälle tai taakse ja näin tuleva Salpalinja vedettiin rantamaan suunnassa tykinkantaman verran länteen.
Huomionarvoista Nihtilän ajatuksissa on syyskuun 1939 realismi. Hän tietysti tiesi ja tunsi Suomen puolustusvalmiudet ja kyvyn. Joku on voinut mieltää Nihtilän ehdotuksen melkoiseksi pessimismiksi ja hätävarjelun liioitteluksi vetää linnoituslinjoja jopa 150 – 200 kilometriä länteen, sisämaahan itärajalta. No, talvisota osoitti, että Nihtilän varautuminen ei ollut lainkaan ylimitoitettua.
Käytännössä Nihtilän miettimillä linjoilla Luumäeltä Kymijokeen Salpausselän suunnassa tehtiin töitä jo siis 6. Divisioonan voimin YH:n aikana syksyllä 1939 ja sitten talvisodan kuluessa myös Luumäki-linjalla. Talvisodan aikana työt alkoivat myös jo Kymijoki-linjalla sekä katkomalla maayhteyksiä estein sokkeloisen Saimaan järvialueen ylimenopaikoissa kuten esimerkiksi täällä Sulkavalla. Josta juhlan avauksessa jo oivallisesti kuulimmekin mielenkiintoisia yksityiskohtia.
Valo Nihtilän linnoituslinjaukset muuttuivat myös työn jäljiksi varsin varhain. Hänen tekemänsä linnoituskaavailut olivat kiistatta vankkana pohjana tulevalle Salpalinjalle. Tämä Vilkaharjun kivieste on yksi esimerkki Nihtilän aivoituksista. Kuvitelkaa paikkakuntalaiset itsenne tilanteeseen syksyllä 1939, kun Karjalan kannaksen suunnassa itäraja oli Rajajoella 30 km päässä silloisesta Leningradista, että täällä turvallisessa sisämaassa aletaan muutaman kuukauden päästä tekemään puolustuslinnoituksia! Ei hyvänen aika sentään, varmaan siunailisitte!
Nihtilän kauaskantoisuutta kuvastaa arvailuheitto nykypäivän maantieteeseen. Jos samoilla turvaetäisyyksillä, joita hän esitti syyskuussa 1939, nyt alettaisiin linnoittamaan itärajaa, niin linnoitukset olisivat jossakin Porvoon, Lahden, Heinolan ja joka tapauksessa Mikkelinkin länsipuolella, huh huh!
...................
Varmaan on monelle tullut mieleen joskus pohtia, mikä on Salpalinjan vahvin kohta, missä Salpalinja pitää parhaiten? Onko se kenties betoni- ja estekivimäärältään suurin ja yhtenäisin Suomenlahden ja Luumäen Kivijärven väli, onko se Saimaan sokkeloinen vesistöalue, onko se itärajan korpialueet Pohjois-Karjalasta Lappiin? Onko joku toinen puolustuaseman paikka toistaan parempi tai tärkeämpi?
Maallikkona, reserviupseerina, en siis ammattisotilaan koulutusta päivääkään saaneena, rohkenen sanoa, että Salpalinjan käytännön ennaltaehkäisevä estevaikutus on jotakuinkin sama koko sen itärajan pituisella osuudella riippumatta, kuinka paljon betonia mihinkin on valettu tai taisteluhautoja kaivettu!
Salpalinja on tehty koko itärajan lukoksi, salvaksi. Sen on pidettävä kaikkialla. Heikkoa kohtaa ei voinut olla. Siltikään puolustuslinnoituksen ei tarvitse olla yhtenäinen Kiinan muuri.
Puolustuslinnoituksen suunnittelussa ja rakentamisessa on totta kai merkittävin elementti mahdollisen hyökkäyksen, maahantunkeutumisen uhkakuva. Mistä ja millä voimalla vihollinen todennäköisimmin linnoitusta yrittää läpäistä.
Jos tavoitteena on maan miehitys ja sen yhteiskuntajärjestelmän muuttaminen, niin kyllähän silloin suorin, nopein ja maastoltaan sopivin suunta maan pääkaupunkiin valitaan. Kantava tasainen kangasmaa on totta kai houkuttelevampi, kuin soinen, vesistöjen ja jyrkkäpiirteisten mäkien rikkoma maasto. Suurarmeijan nopeaan etenemiseen ja varsinkin sen huoltoon tarvitaan valmiita teitä ja panssareille sopivia hyökkäysuria. Kaukaiset kiertopolut korpien ja salojen kautta eivät massa-armeijaa houkuttele.
Tämän enempää tuskin ajatukseni juoksua tarvitsee avata. Ymmärrämme että koko itärajalla puolustajan ei ole ollut tarpeen joka kannonkoloa, suonsilmää tai muurahaisenpesää betonoida. Suurvallan joukot eivät niissä maastoissa, luonnonesteessä, eteenpäin pääsisi muutenkaan, ainakaan riittävän nopeasti. Tämä selittää sen, miksi Salpalinjan linnoitteet poikkeavat itärajalla niin paljon eri maastonkohdissa toisistaan.
Huomattavana esimerkkinä ja poikkeuksena on Pohjois-Karjalasta pohjoiseen pääosin kenttälinnoitteisiin perustuneen linnoituksen teräsbetonikorsujen suuri keskittymä Kuusamossa ja pienemmässä mitassa Kemijärven Joutsijärvellä. Siellä missä hyökkäys oli ilmeinen muun muassa valmiin tieverkon johdosta, sinne panostettiin. Käytettiin järkeä.
Suomalaisten linnoittajien tekemä työ vaivasi Neuvostoliittoa erityisesti Kuusamossa. Siellä se voittajan voimalla ja omilla valtuuksilla vastoin syyskuussa 1944 tehtyä rauhaa saksalaisten takaa-ajon varmistamisen varjolla miehitti Kuusamoa yli puolentoista kuukauden ajan ja lähtiessään räjäytti palasiksi kaikki alueen noin 30 teräsbetonikorsua!
Ja jotain Salpalinjan onnistumisesta kertoo myös se, että Neuvostoliitto vaati vielä 1945 syyskesällä liittoutuneiden ulkoministereiden kokouksessa koko Salpalinjan tuhoamista! Siis mikä uhka pienen maan puolustuslinnoitus sen omalla maaperällä yli tykinkantaman päässä valtakunnan rajasta on kenellekään?
Ja vastausta tähän mehän emme tohdi vieläkään ääneen ajatella, siis sitä, että Neuvostoliiton Salpalinjan tuhoamisajatukset eivät olleet rauhanomaisia. Salpalinja, muun muassa tämä kivieste täällä Sulkavan Vilkaharjulla osana kokonaisuutta, oli este rauhaarakastavan ja ystävällismielisen silloisen Neuvostoliiton pyrkimyksille. Mutta ei ajatella ääneen, ollaan hiljaa, ettei kukaan ja missään hermostu.
Selvällä suomen kielellä sanottuna Salpalinja on sen tehtävään suhteutettuna yhtä vahva ja yhtä tärkeä jokaisessa paikassa. Oli se sitten vajaat 600 silloista kuorma-autokuormaa betonia vaatinut teräsbetonikorsu, panssariesteen pätkä tai yksittäisen taistelijan tähystyspotero, ne kaikki sijoitettuna viisaasti juuri siinä maastonkohdassa parhaimpaan mahdolliseen paikkaan.
Ja täytyy sanoa, mitä itse ymmärrän ja ennen kaikkea mitä olen kuunnellut ammattisotilaiden arvioita, suomalainen linnoitussuunnittelu ja puolustusasemien sijoittelu maastoon, sanalla sanoen maastonkäyttö, on ollut viisasta ja huippuluokkaa. Tämänkään päivän tietämyksellä ei Salpalinjaa parempaan paikkaan maastossa sijoitettaisi. Köyhän on aina oltavakin vastustajaansa viisaampi. Tietysti tekevälle virheitä sattuu, mutta pääosin tehtiin hyviä ratkaisuja.
.........
Olen erittäin ilahtunut, että Sulkavan Reserviupseerit ovat raivanneet ja nostaneet tämän kiviesteen täällä Vilkaharjulla ihmisten, omien ja vieraitten, nähtäville. Tämä on erittäin tärkeä ja tarpeellinen teko. Kaunis kiitos ja kumarrus aloitteen tekijälle, sotaveteraani Mauri Maunulalle!
Salpalinja on mitä merkittävin Suomen puolella sijaitseva konkreettinen monumentti, joka heijastaa koko itärajamme matkalla ehjänä, poisluettuna edellä mainitut Kuusamon korsut, huikeaa suomalaista maanpuolustustahtoa. Jokainen Salpalinjan linnoite, pienikin yleisön silmien eteen paljastettu osa ja siitä kerrottu tarina, palvelee samaa päämäärää. Ne yksin ja yhdessä kertovat, mihin viime sotien aikaiset sukupolvemme, naiset ja miehet, olivat erittäin vaikeissa oloissa valmiit halutessaan puolustaa kaikkea sitä hyvää, mikä meillä suomalaisilla ympärillämme on.
Nämä yksittäiset kohteet toivottavasti kertovat sanomaa myös nyky- ja tuleville sukupolvillemme, että todellakaan kaikki hyvä meillä Suomessa ei ole itsestään selvyys.
Ja vielä, Salpalinja maastossa nähtävyyksinä, tietopaketteina lehtijutuissa, kirjoina ja pian myös uutena dokumenttielokuvana viestittävät myös kauas rajojemme taakse painavaa sanaa, että suomalaiset kunnioittavat suuresti sotiemme veteraanien, linnoittajaveteraanien ja sankarivainajiemme perintöä ja edelleenkään emme periksi anna ja emmekä tappelematta luovu isänmaastamme. Kaiken tämän kerronta ja viestintä on nyt meidän nykyaikalaisten tehtävä. Sen me olemme velkaa veteraaneillemme, meitä edeltäneille sukupolville!
Esitän Salpalinjan Perinneyhdistyksen ja myös omasta puolestani parhaimmat onnittelut Sulkavan Reserviupseereille toimeen tarttumisesta Salpalinjan esillenostamisessa ja tämän hienon linnoitusmaastoon viedyn maanpuolustusjuhlan järjestämisestä. Samalla kiitän kutsusta saapua juhlaanne.
Salpalinjassa ei taisteltu, eikä sitä siten murrettu missään maastokohdassa pitkällä itärajallamme. Se täytti tehtävänsä olemassa olollaan joka paikassa, myös täällä Sulkavalla!
Turvallista ja hienoa syksyä teille kaikille satavuotiaassa itsenäisessä Suomessa!
TERHO AHONEN
Jaa tämä sivu